Päiväretkelle saaristoon

Päiväretkelle saaristoon

Suomen saaristo on monelle erittäin mieluisa retkikohde, sillä sen tunnelma ja maisemat ovat henkeäsalpaavia. Sanotaankin, että päiväretki saaristoon on unohtumaton kokemus, mutta viikon oleilu saaristossa saa retkeilijän lopullisesti koukkuun ja sinne on päästävä aina uudelleen. Alue on vienyt monen retkeilijän sydämen ja se on varmasti paikka, johon kannattaa tutustua.

Suomessa on neljä pääsaaristoaluetta – Merenkurkun saaristo, Kotkan saaristo, Helsingin saaristo ja Saaristomeri. Suomen saaristoalue koostuu huikeasta määrästä saaria, joiden laskeminen on hyvin haastavaa. Esimerkiksi virallisiakin tahoja arveluttaa se, minkä kokoiset saaret pitäisi laskea mukaan. Joka tapauksessa laskennan lopputulos on se, että Suomen saaristossa saaria on vajaa 180 000 kappaletta ja sisämaan vesistöissä niitä on vielä lähes 100 000 kappaletta lisää. Huikea määrä paikkoja tutustuttavaksi!

Merenkurkun saaristo

Suomi rajautuu noin puoleksi vesistöihin. Saaristoaluetta löytyy Suomen etelärajalta ja länsirajalta. Lisäksi eräänlaista saaristoa löytyy myös pohjoisimmasta Lapista, jossa maamme rajautuu Jäämereen. Merenkurkun saaristo on luonteeltaan hieman toisenlaista kuin etelässä sijaitsevat paikat. Saaristoalueen sijainnista riippumatta Suomessa voi nauttia erilaisista retkeilymahdollisuuksista, kuten melonnasta, patikoimisesta tai maastopyöräilystä huikaisevissa maisemissa.

Merenkurkun saaristo on maailmanperintöalue, jossa retkeilijät viihtyvät hyvin. Merenkurkun alue otettiin mukaan UNESCO:n maailmanperintölistalle vuonna 2006 ja se on Suomen ainoa kohde tällä listalla. Merenkurkun saariston kanssa samaan vesistöön kuuluvat lahden toisella puolella olevat Ruotsin Korkeat rannat. Yhdessä nämä kaksi aluetta osoittavat toteen jääkauden aikaansaamat muutokset maaperässä. Ruotsin puolella sijaitsevissa Korkeissa rannoissa tulevat esiin korkeat ja jylhät kalliot, Merenkurkussa taas matalat lahdet ja kosteikot.

Merenkurkun alueella löytyy sekä kivikkoisia rantoja että heinikkoisia niittyrantoja. Kasvillisuus on monipuolista ja alueella pesii paljon lintuja. Saaristo on kuitenkin matala, joten isoilla aluksilla ei päästä liikkumaan kovin helposti rantojen läheisyydessä. Retkeilijälle haastavin maasto on varmasti louhikkoranta, joka koostuu isoista kivenlohkareista rantaviivan tuntumassa. Liikkuminen louhikkorannoilla on työlästä, mutta maisemat ovat silti karun kauniit. Ne ovat erittäin tyypillisiä Merenkurkun saaristossa – sen sijaan kallio- tai hiekkarantoja alueelta ei juurikaan löydy.

Itämeren saaristo

Itämeri rajaa Suomea lounaasta käsin. Aluetta kutsutaan Suomessa yleensä Saaristomereksi ja se on yksi suosituimmista retkeilykohteista maamme saaristoalueista, siellä sijaitsee peräti 40 000 pientä saarta.

Saaret ovat tyypillisesti kalliosaaria. Saaristomerellä lukuisat pienet kallioluodot, hieman isommat asutut saaret, avomerimaiset merenselät ja jokien suistoalueet muodostavat ainutlaatuisin saarilabyrintin. Alueen isoin asuttu saari on Ahvenanmaa, joka on osa Suomen valtiota, mutta siellä on silti monia lainsäädännöllisiä ominaispiirteitä.

Merenkurkun tavoin myös Saaristomeri on osoitus jääkauden aiheuttamista muutoksista. Kun tuon aikajakson jäät liikkuivat, ne väistyivät alueelta luoteeseen. Jääkausi jätti jälkeensä vain jäisen merialueen, saaria ei vielä juurikaan ollut. Maaperä on painunut tuhansien vuosien saatossa siten, että nykyisin erikokoisia saaria on jo valtava määrä. Niiden määrä ei kuitenkaan ole vakio, vaan maaperän muutosten seurauksena niitä havaitaan vuosittain lisää.

Kotkan ja Helsingin saaristot

Kotkan saaristo sijaitsee noin 130 kilometrin päässä Helsingistä. Alueen merkittävimmät nähtävyydet ovat Kaunissaari ja Itäisen Suomenlahden kansallispuisto, joka on tunnettu sotahistoriastaan, mutta se sopii retkeilykohteeksi myös henkilöille, joita historia ei kiinnosta.

Kaunissaarelle kulkee säännöllinen lauttaliikenne ja saarelta löytyy palveluita, lähinnä ravintoloita ja kahviloita. Päiväretkeläisen kannattaa hyödyntää kohteessa mahdollisesti sijaitsevat palvelut, sillä se vähentää omien kantamusten määrää ja samalla tukee alueen elinkeinoelämää. Alueesta mainittakoon vielä saaristolaisrakennusten ja elämän tavan autenttisuus – retkeilijä pääsee aistimaan aitoa entisaikaista saaristolaiselämää. Lisäksi Kaunissaarella ja muuallakin Kotkan saaristossa löytyy muihin saaristoihin verrattuna reippaasti hienoja hiekkarantoja, jotka soveltuvat myös uimiseen.

Helsingin saaristo on palvelutarjonnaltaan monipuolisin Suomen saaristoalueista. Päiväretkeläisiä on paljon, koska asukkaita on Etelä-Suomessa niin runsaasti. Aluetta määrittävät historialliset rakennukset ja kaupunkimaisema. Lisäksi siellä on vilkas lauttaliikenne.

Helsingin saaristo on pääosin virkistyskäytössä ja siellä ei sijaitse kansallispuistoja. Alueella liikkuminen on erilaista kuin rauhallisemmissa ja luonnonläheisimmissä ympäristöissä. Helsingin saariston merkittävin nähtävyys on Suomenlinna, joka on rakennuksena listattu UNESCO:n maailmanperintölistalle.

Miten suunnitella onnistunut päiväretki?

Päiväretki saaristoon virkistää mieltä ja kehoa. Liikunta yhdistettynä raikkaaseen meri-ilmaan tuo virkeyttä mielelle.

Retkeä suunniteltaessa kannattaa aloittaa valitsemalla maastoon ja säähän sopivat jalkineet. Hyvät kengät auttavat jaksamaan koko päiväretken jalkaisin tai pyöräillen. Muu vaatetus tulee suunnitella sääennustetta silmällä pitäen. Auringolta suojaudutaan päähineillä ja aurinkovoiteilla, sateelta vedenpitävillä vaatteilla.

Juotavaa ja evästä kannattaa varata reppuun mukaan sopivasti. Liika paino rasittaa selkää, hartioita ja jalkoja päivän aikana, mutta ilman riittävää muonaa ei jaksa tarpoa eteenpäin. Kokemuksen kautta löydät itsellesi sopivat eväät. Jos retkikohteessa on tarjolla ruokapalveluita, kannattaa niitä hyödyntää. Pankkikorttia on huomattavasti kevyempi ja helpompi kuljettaa mukana kuin kylmälaukkua.

Monet retkeilijät pitävät mukanaan myös kameraa. Nykyiset älypuhelimet ovat korvanneet niitä pääosin, mutta niillä saa oikein mainioita kuvia muistoiksi. Lintuharrastajat nappaavat mukaan kiikarit ja huonojalkaiset kävelykepin – jokaisen on mietittävä omia henkilökohtaisia tarpeitaan varustautuessaan päiväretkeen saaristossa.